Heidi Saari

Luontaishoitoja ja käsitöitä

Hoidot

Vyöhyketerapia

on ikivanha, noin viisi tuhatta vuotta vanha hoitomuoto, jota on tehty eri puolilla maailmaa, mutta eniten sitä ovat käyttäneet Pohjois-Amerikan intiaanit.

Vyöhyketerapiassa käsitellään painamalla ja hieromalla heijastealueita eli vyöhykkeitä, joita on erityisesti jalkaterissä ja kämmenissä. Vyöhykkeen käsittely aiheuttaa stimulaation, joka vaikuttaa hermoratoja pitkin keskushermostoon ja tätä kautta vegetatiiviseen eli ei-tahdonalaiseen hermostoon, josta impulssi jatkaa edelleen vyöhettä vastaavaan kohde-elimeensä. Näin terapeutti auttaa kehoa hoitamaan itseään.

Vyöhyketerapialla voidaan vaikuttaa monenlaisiin vaivoihin ja häiriötiloihin. Se vilkastuttaa aineenvaihduntaa sekä imu- ja nestekiertoa ja näin poistaa kehosta kuona-aineita ynnä muita haitallisia aineita. Vaikutuksia vyöhyketerapialla on saatu mm. niska-, selkä- ja hartiakipuihin, päänsärkyyn, stressin aiheuttamiin oireisiin, unettomuuteen, ruoansulatusvaivoihin, kuukautishäiriöihin, hormonaalisiin häiriöihin, hengitysteiden ongelmiin, nestekierron ongelmiin, ym.

Hoito toimii parhaiten akuutteihin vaivoihin säännöllisesti tehtynä sarjahoitona, vähintään 3-5 kertaa noin 2 kertaa viikossa tai viikon välein tehtynä. Hoitokertojen määrä on hyvin yksilöllistä riippuen vaivan laadusta.

Ennen hoidon aloittamista tehdään asiakashaastattelu, jossa selvitetään hoidon soveltuvuus asiakkaalle ja kartoitetaan vaivat ja sairaudet sekä elämäntapoja ja ruokavaliota. Hoitoon saattaa liittyä myös ravinto- ja elämäntapaneuvontaa.

Heidi Saari

Vyöhyketerapiahoito kestää n. tunnin tai puolitoista tuntia. Tunnin hoidossa käydään läpi jalkojen vyöhykkeet ja puolentoista tunnin hoidossa käsitellään jalkojen lisäksi käsien vyöhykkeet  sekä painellaan akupisteitä tai käytetään vaivoista riippuen jotain vyöheterapian tai kiinalaisen lääketieteen erikoistekniikkaa. Hoitokokonaisuus suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan.